Muutosten aikaa viime sotien jälkeen

FM Mauri Junttil

Toisen maailmansodan aikana ja jälkeenelettiin suurten muutosten aikaa meillä Suomessa. Häviämme talvi – ja jatkosota toi meille noin 450 000 suomalaista sotapakolaista rajoiltaan pienentyneeseen Suomeen. Pääosa heistä oli ollut maanviljelijöitä. He saivat jatkaa myös uusissa kodeissaan edelleen maanviljelijöinä.

Jatkosodan kestäessä oli luvattu maataan asekädessä puolustaneille rintamamiehille maata. Siitä pidettiin lupaukset. Monet entiset rintamamiehet saivat oman mukavan elinkelpoisen maatilan. Niihin tehtiin lämpimät, valoisat ja tilavat asuinrakenukset.

Hyvää oli tuo kaikki siihen sodan jälkeiseen ankeaan aikaan. Ikävää, surkeaa elinarvikepulaa ja toisten nurkissa asumista oli Suomessa ollut vielä 1960 – luvulla.

Monenlaisia tarinoita eli silloisten entisten rintamamiesten keskuudessa. Ehkä jo vuoden 1945 jouluna saattoi joku onnekas, rivakka entinen rintamamies, talon hankinnassa ja laitossa onnistunut nostaa pirtin uunista tuoksuvan joulukinkun tuvan pöydälle. Käytiin sitten myös perheen voimin mukavan kuumassa joulusaunssa.

Marshall – apu

Maailman rikkain valtio USA antoi taloudellista apua II maailmansodan jälkeen monille sodan käyneille Euroopan maille. Suomi tosin ei päässyt nauttimaan Marshall avun hedelmistä. Olimmehan esimerkiksi olleet tiukasti ”henkeen ja vereen” natsimielisiä aseveljiä entisen natsi – Saksan, USA:n ja muiden liittoutuneitten vihollisen kanssa. Eivät he sitä voineet heti pitkän raskaan ja tuhoisan 2. maailmansodan sodan jälkeisen rauha tultua hyväksyä.

Silloiseen II maailmansodan jälkeiseen”kaksinapaisen maailman järjestyksen” toinen erityisesti maaperän rikkauksista kuulu, kurinalainen sosialistinen Neuvostoliitto ei pitänyt siitä, että juuri jatkosodan heille hävinnyt naapurimaa Suomi menee suinpäin mukaan ”suureen tuntemattomaan, olemukseltaan rentojen huume -, juomaveikkojen ja pillerimiesten kurittomaan länsimaiseen hapatukseen”.

Kohta, meidän surkeasti häviämämme monivuotisen jatkosodan (1941-1944) jälkeen Neuvostoliiton asemiehet olisivat vieneet viimeisenkin leipäpalan meidän suusta. Mutta, onneksemme nopeaan muuttui suuren ja mahtavan Neuvostoliiton suhtautuminen meihin köyhiin suomalaispoloihin.

Neuvostoliitto muuttui meille runsaudensarveksi. Sieltä tuli meille junalasteittain tervetullutta ruokaa ihmisille ja eläimille. Junat ja laivat kuljettivat sieltä meille suurin määrin, loputtomasti maaperän rikkauksia, esimerkiksi rautaa ja myös esimerkiksi tärkeää moottoriöljyä ja voiteluöljyä, bensaa, moottoripetroolia ja naftaa.

Mitä saimmekaan 1950 – luvun alussa lahjoja ja apuja USA:sta? Se oli vain esimerkiksi meille koululaisille jaettava pienen pieni punainen pahvirasia, mikä sisälsi muutaman pienen kauniin värikkään lasikuulan, pienen ilmapallon ja muutaman väriliidun. Sama, vaikka sitä ei olisi annettu. En minä toki sitä saanutkaan!

Normandian maihinnousun ylijäämävarasto

Toisen maailmansodan jälkeinen Normandian maihinnousun ylijäämävarasto oli ollut valtava. Sen kokoa ei voi edes kuvitella. Aarreaitta se oli meille suomalaisille. Sen valtavasta caterpillareiden, hullu – Jussien ja suurten vahvojen nelivetoisten kuorma – autojen ylijäämä varastovuoresta pääsimme mekin suomalaiset nauttimaan.

Se oli myös erikoisempaa, että saimme ostaa sieltä hyvää laatutavaraa edullisesti romuraudan hinnalla. Esimerkiksi taannoinen meille tärkeä Pellonraivaus OY osti sieltä valtavan pillareiden – ja kaivinkoneitten kannan.

Ne eivät edes tarvinneet ammattimaisia kone – eikä remonttimiehiä käsittelemään niitä, lähteäkseen monille odottaville suurille työmaille. Ne yksinkertaisimmillaan vain maalattiin Pellonraivaus OY:n väreihin – keltaisiksi. Ja, päästettiin työmailleen.

Esimerkiksi taannoinen tyrnäväläinen autoilija Paavo Niemelä ajoi useita vuosia Normandian maihinnousun ylijäämävarastosta lähteneellä väkivahvalla nelivetoisella Kempsulla (GMC). Sanoivat, että auton hankinnassa häntä oli avustanut hänen Lassi veikkansa.

Niemelän Lassi oli ollut muutamia vuosia töissä Kanadan kaivoksissa heti II maailmansodan jälkeen. Nuukana hän oli rikastunut siellä nopeaan ja kohta osasi myös englantia. Hyötyä oli siitäkin ollut heidän Paavon kanssa yhdessä käydessä tutustumassa Normandian maihinnousun valtaviin koneiden ylijäämävuoriin.

Leppiojan perkaus

Monenmoista ympäristöämme muutanutta toimintaa oli ollut pian viime sotien jälkeen. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän takainen Leppijärvi kuivattiin vuosina 1953 – 1955. Sieltä lähtevä luonnonvarainen serpentiinimäinen Leppioja muutettin monien lapiomiesten ja muutamien hullu – Jussi kaivinkoneiden kaivutöillä runsaasti vettä juoksutavaksi Leppiojan kanavaksi. Leppijärven Leppinevalta lähtevä luonnonoja Nipsinginoja kanavoitiin myös niinä aikoina.

Kanavointitöitä tehtiin valtion työttömyystöinä monin miehin lapioin ja rautakangin. Jäistä maata pehmitettiin monen moin voimakkain räjähdysainelatingein. Paljon siellä räjäytettiin vahvaa trotulia ja dynamiittiä.

Vuosina 1953-1955 tehtyä Leppijärven tyhjennystä ei voinut kukaan silloinen ihminen hyväksyä. Ei siitä nähty hyötyjä myöhemminkään. Virheliikkeitä se oli ollut.

Noiden mainittujen Leppijärven tyhjennystöiden tarkoituksena ja sunnitelmissa ei ollut lisätä peltomaata. Töiden tarkoitus oli ollut vain hillitä Leppijärven laskuojien Leppiojan ja Nipsinginojan voimakkaita kevättulvia. Runsaslumisen talven jälkeen ja kevään tullessa voimalla tulvavettä oli todella paljon ja kaikkialla.

Esimerkisi 1950 – luvun alussa joinakin keväinä läheinen Korvenkylä oli kuin suuri järvi. Kevättulvia esiintyi voimakkaina Leppiojan alajuoksulla esimerkisi Tyrnävän Leppiojan kylässä ja Tyrnävän Partaalla. Tulvaa kesti joka kevät muutamia päiviä – toisinaan sitä kesti jopa viikkoja.

Tulvia lisäsi se, kun Leppijärven kanavointien myötä kohta alkoi laajamittainen metsien ojittaminen. Se alkoi kohta 1950 – luvun lopusta. Metsien ojittamista tehtiin nopeiden, tehokkaiden metsäoja – auraa vetävien caterpillareiden voimin.

Nopeaan oli lumisten talvien tulvavettä valumassa monen monien neliöpeninkulmien aloilta turhan pieniin kanaviin. Kävi siten, että tulvimiset pahentuivat viemärien alajuoksuilla.

Työmaatukikohta Järvikankaalle

Se oli vuoden 1953 tammikuun alkupuolta, kun tyrnäväläinen autoilija Paavo Niemelä aurasi lujatekoisella kuorma – auton kärkiauralla ja nelivetoisella vahvalla Kempsullaan (GMC) kuorma – autolla liikennöitävän tien Tyrnävän Keskikylästä Korvekylän kautta Leppijärven viereiselle Järvikankaalle. Sinne rakennettiin muutaman parakin työmaatukikohta. Siellä oli esimerkisi ollut ruokalaparakki ja räjähdysainevarasto. Työmaaruokalaa piti Tyrnävän keskikyläläinen Samppa Pikkarainen.

Niemelän Paavo kuljetti sinne työmiehiä Tyrnävän kirkolta. Hänen kuorma – autonsa lavalla oli vanerinen miehistökoppi, mikä suojasi jonkin verran työmiehiä jäätävän talven kylmiltä viimoilta.

Silloinen Leppijärven kuivaus oli nähtävästi kuitenkin ollut virheliikkeitä? Vanhaan hyvään aikaankin tehtiin näköjään virheitä, vaikka paremmin ja oikein kuitenkin ennen kaikki tehtiin. Pieni Leppijärvi vesitettiin uudelleen viime vuosisadan lopussa.

Nelostien uudet linjaukset

Niinä aikoina, suurten näkyvien yhteiskunnallisten muutosten alla, kun elettiin. Niin myös valtatie nelostie Eurooppa nelonen (E4) koki suuria muutoksia. Esimerkiksi Temmeksen Haurukylän kohdalla tie rakennettiin kokonaan uudelle linjaukselle. Haurukylä jäi sivuun valtatiestä. Tie muuttui Haurukylässä vain hiljaiseksi kylätieksi.

Uudistettu nelostie meni ylväästi suoraa omaa linjaustaan Temmeksen Haurukylästä porhalsi Alatemmeksen kylän läpi suureen maanteiden risteykseen Limingan Haaransillalle. Sieltä se jatkoi peruskorjattuna yhdessä kantatie kahdeksaisen kanssa läänin pääkupunki Ouluun ja edelleen.

Temmeksen Haurukylässä oli uuden nelostien tietyömaan täytemaan ottopaikka Haurunkankaalla paikallisen koulupolun vieressä esimerkiksi talvella 1953. Sieltä ajettiin suuret määrät maa – ainesta valtatie nelostien uudistyömaalle. Siellä oli paljon kuorma autoja soranajossa. Niitä kuormattiin miesvoimin lapioilla ja/tai konevoimin hullu – Jusseilla. Saattoi siellä olla työssä myös muuan pyöräkuormaaja.

Korventie Tyrnävä

Rakennettiin niinä yhteiskunnallisen toiminnan ja uudisrakentamisen aikoina myös kyläteitä. Niistä voi nostaa esille Korventien Tyrnävältä. Tie on pienen Tyrnävän Korvenkylän kylätie. Se rakennettiin alkujaan paikallisen Korventien tieosuuskunnan kylätienä eli yksityistienä.

Kyseisen, muuan vuosi varhaisemmin ajatellun ja suunnitellun kylätien varren isäntiä oli käynyt 1950 – luvun alussa ”karvalakkilähetystönä” Muhoksella muhoslaisen kansanedustaja Aaro Kaupin luona. Hän oli hankkinut suunnitellulle kylätielle yhteiskunnan rahoituksen. Hän oli hankkinut kylätielle myös rakentamispäätöksen.

Korventien, kylätien rakentamisessa oli tehty paljon talkootyötä. Tienvarsien ojien eli tieravien kaivuu oli tehty lapiotöinä. Tieravien kaivuusta maksettiin lapiomiehille palkka.

Korventiestä on huolehtinut alun alkaen Tyrnävän kunta. Se sai vuosittain anomuksesta valtionapua. Niillä valtionavustuksilla aloitetiin kylätien tienpinnan parempi soraistaminen ja myös hyvän sepelin ajo kylätielle.

Korventie sai jatkeen Haurukylään nelostielle 1970 – luvulla. Lyhyen yhdystien hankki korvenkyläläinen puuhamies Veikko Vesala (1920 – 2006). Tie on eräitä hyväkuntoisia syrjäteitä. Se on nykyisin pinta alaltaan laajentunutta Tyrnävän kuntaa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

file:///C:/Users/Roosa/Downloads/psy-2007-y-89-päätös(3).pdf

http://www.wikiwand.com/fi/Seututie_827
https://sites.google.com/site/korventietyrnava/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtov%C3%A4ki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanhankintalaki
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/kaupunki/1940-60/mlaki.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marshall-apu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4ojitus

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *